keskiviikko, marraskuu 07, 2007

Jälleen lehdessä!



Helsingin Kauppakorkeakoulun ylioppilaskunnan Kylteri-aikakauslehti istutti saman pöydän ääreen Misty Friday Filmsin sekä Storyboard Productionsin tuottajat keskustelemaan independent-elokuvien rahoittamiseen liittyvistä haasteista sekä muista nuoria elokuvantekijöitä polttelevista aiheista.

Huumorilla maustetun pöytäkeskustelun voi lukea kokonaisuudessaan tästä.

sunnuntai, marraskuu 04, 2007

Ohjaajan aatoksia

Seuraavan kokopitkän elokuvan kuvaukset ovat alkamaisillaan ja sähköposti sekä puhelin käyvät jo kuumina. Moni ei uskoisikaan kuinka paljon leffoissa on ns. näkymätöntä työtä: uusiin näyttelijöihin tutustumista, kuvauspaikkojen etsimistä ja lupien hankkimista.

Ohessa esimerkki, minkälaisia asioita joudun miettimään etukäteen. Yksinkertainen pätkä: Vanha mies kävelee syysyönä maalaismaisemassa, eksyneenä, pitkin pitkää ja pimeää suoraa. Naurettavan helppoa.



Sitten herää ensimmäinen kysymys: Mistä löydän moisen suoran? Maaseudulla ja syrjemmässä niitä kyllä riittää, mutta entä pääkaupunkiseudulla? Kuvan tunnelman pilaa, jos siinä näkyy yhtään katuvaloja. Hetkinen, eihän siellä voi näkyä mitään muutakaan valoa, esim. asuintalojen ikkunoista, koska se mieshän menisi muuten kysymään talosta apua. Eli pitää etsiä täydellisen pimeä paikka.

Maaltako? Onko se taloudellisesti järkevää, kun suuri tuotantoautomme peräkärryineen syö 25 litraa satasella ja bensan litrahinta on 1,3 euroa? Senkin satasen voisi sijoittaa ehkä hieman kalliimpaan mikrofoniin tai palkaksi ahkeralle näyttelijälle. Jos jonnekin syrjäseudulle mentäisiinkin, niin sieltä ei sitten voisi kesken kaiken lähteä tauolla käymään. Pitänee hankkia jokin siirrettävä huussikin, koska kuvauspäivä voi venyä pitkäksi.

Kuva on siis luonnostaan pimeä, joten se täytyy valaista. Yökohdat kannattanee valaista vastavaloon, jotta miehestä tulee luonnollisen näköinen siluetti. Eikä: silloinhan valaisin täytyisi asettaa 10 metrin korkeuteen (punainen nuoli), jotta se ei näkyisi laajemmissa kuvissa. No ainakin kameran puolelle voi asentaa jonkun tasaisen valon. Ääh: olen varma, että suoralla on väkisinkin ainakin yksi liikennemerkki, joka heijaistaisi tyhmästi valon takaisin kameraan ja loistaisi ikään kuin sillä olisi joku pyhä tarkoitus.

Maaseudulla ei ehkä ole liikennemerkkejä niin tiuhaan, mutta vaikka kuinka maaseudulle päästäisiinkin, niin lumiauroille tarkoitetuissa tikuissa olisi saleen heijastin ja mies näyttäisi kävelevän jotain fucking kiitorataa pitkin. No: revin tikut irti ja printtaan kotona mattaliikennemerkkejä ja teippaan niitä oikeiden päälle.

Valoa tarvitaan paljon. Ja koska pellonreunuksissa ei ole pistorasiota, tarvitaan aggregaatti. Ja iso sellanen pitää kovaa meteliä ja näinkin hiljaisessa kohtauksessa varmasti kuuluu taustalla. Pitäisikö rakentaa äänieristetty bunkkeri. Pyh, jälkiäänitetään koko kohtaus.

Ja vaikka meillä olisi kuinka tehokkaat lamput tahansa, niin kuvassa näkyvä horisontti ei erottuisi, vaan mies näyttäisi kävelevän jossain ihmeen valoläiskässä keskellä loputonta pimeyttä. Ehkä se voisi olla tehokeino! Korostaisi miehen eksynyttä tilaa! Eikä korostais. Näin sanoo ihmiset, jotka ei vaan osaa: "Se oli tarkoituskin. Sitä täs nimenomaan haettiin."

Ehkä auttaisi jos sen kuvaisi täyskuun aikaan. Pitääkin mennä nettiin ja tarkistaa milloin seuraava täysikuu on ennustettu. Veikkaan, että se sattuu juuri SILLE päivälle kun on pilvistä ja näyttelijän 70-v synttärit. Hyvää syntymäpäivää vaan. Ai miten niin sul on kylmä? Pääset heti sisälle ja vessaan ku ollaan tökätty aurausmerkit takas reikiinsä, haettu aggregaatti styroksi-iglusta ja saatu tää 6-metrinen auto peräkärryineen käännettyä tällä kärrypolulla. Niin kuka muuten edes näyttelee tota vanhaa miestä?

-Miika

torstai, marraskuu 01, 2007

Viidettätoista viikkoa ladatuin



Heti ilmaisjulkaisun ilmestyttyä Graffiti meissä valtasi suositun FinFilms-sivuston viikon ladatuimman elokuvan paikan ja on pitänyt tittelinsä aina tähän asti, eli huikeat viisitoista viikkoa! Muistuttaisimme rakkaita fanejamme, että elokuvaa voi katsoa ilmaiseksi enää pari päivää, 4. päivänä nettilevityssopimuksemme päättyy.