Arvioin vuosi sitten, että elokuvan Mitä meistä tuli leikkaaminen tulisi käymään huomattavasti sutjakkaammin kuin edellisen, Graffiti meissä leikkaus. Onhan kuvamateriaali paljon huolitellumpaa, virheistä on opittu ja rutiinit ja oikeat työtavat ovat löytyneet. Editointia kun tulee harrastettua viisi-kuusi tuntia päivässä, tulee toiminnot tutuiksi ja leikkaaminen on nopeaa.
Kuitenkin aikaa on uponnut jo monta kuukautta ja tänään on vasta saavutettu puoliväli! Kaipa sitä sitten tekee vaan tarkemmin ja parempaa. Elokuvassa Graffiti meissä tuli jälkitöitä aivan uskomattoman paljon kun leffaa pyöritettiin eri laitteilla (tv, leffateatteri) ja niissä korostuivat erilaiset virheet mm. äänissä. Toivon, että tämä projekti olisi "suoraan-uunista-ulos-ja-valmista-kauraa". Se nähdään!
Olen viimeaikoina katsonut elokuvia normaaliakin vielä kriittisemmällä silmällä, erityisesti jälkityöstön kannalta. Katsottuani esim. elokuvan Pahat pojat, olin suorastaan ällikällä lyöty. Siellä oli semmoista materiaalia, mitä en itse olisi ikinä päästänyt lävitse! Mutta ilmeisesti kovin montaa ihmistä ei haittaa jos esimerkiksi kuvaajan varjo näkyy aivan selkeästi näytteijöiden selässä. Haittasiko sinua? Ja millaisia ääniä ne ammattilaiset uskaltavatkin käyttää!
Ei niitä tosin paljon noissa Hollywood-tuotannoissa näy. Virheitä siis.
Kello on nyt tasan yksitoista illalla. Odottelen tässä että laiska tietokoneeni laskee 180 miljardin pikselin toimituksensa loppuun. Vielä on nelisen tuntia tehokasta editointiaikaa jäljellä.
Voi veljet, meidän leffan muusikolla alkoi armeija. Juuri ehkä pahimmassa paikassa! (sivuuttaen sen totuuden, että kyseinen kaveri toimii myös äänittäjänä, ja kesällä alkanut intti olisi ollut murskaava suru-uutinen)
Elokuvanteko on kuin talonrakentamista: Kivijalka sillä oli paperia, mustaa valkoisella, käsikirjoitus. Seinät ja katto vastasivat varsinaista tuotantoa eli kuvauksia ja niihin kyllä satsattiin. Tällä hetkellä on meneillään maalaus. Väri on valittu hyvin, tikapuut vain ovat Kiinassa ja levein pensseli Santahaminassa.
maanantai, tammikuu 19, 2009
Leikkaillessa
Lähettänyt
Miika Ullakko
kello
22:43
Tilaa:
Lähetä kommentteja (Atom)
1 kommenttia:
Vittu sä olet kova jätkä. Jos sä tekisit kaikki suomalaiset leffat ne olis satakertaa parempia.
Lähetä kommentti