keskiviikkona, syyskuuta 24, 2008

Kidnappaajat

Otimme osaa ystävämme Tuomas Parviaisen käsikirjoittamaan ja ohjaamaan lyhytelokuvaan "Kidnappaajat" tuossa taannoin, ja nyt elokuva on valmistunut.

Kidnappaajat kertoo kahden kidnappaajan ja yhden panttivangin tarinan. Kaikki tapahtuu saman huoneen sisällä.

Kidnappaajat-lyhytelokuvan voi katsoa YouTubesta osoitteessa http://www.youtube.com/watch?v=I4TkmjbWhGo

lauantaina, syyskuuta 06, 2008

Graffiti meissä R&A-festareilla!

Misty Friday Filmsin ensimmäinen omakustanteinen kokoillan nuorisodraama Graffiti meissä (2006) esitetään Rakkautta & Anarkiaa -elokuvafestivaalin ohjelmistossa. R&A on Suomen suurin ja tärkein pitkien elokuvien festivaali.

Näytösajankohta on perjantai 19.9. klo 21.00. Paikkana on Kino Andorra (Eerikinkatu 11). Elokuvaa levittää Future Film Oy. Lisätietoja ja liput osoitteessa www.hiff.fi

Vuonna 2007 Graffiti meissä voitti tanskalaisilla AFIA-filmifestivaaleilla parhaan esikoispitkän palkinnon.

Tällä hetkellä Misty Friday Films kuvaa toista kokopitkäänsä, luokkakokouksesta kertovaa draamaelokuvaa Mitä meistä tuli. Elokuvan on tarkoitus tulla ulos vuonna 2009.

Linkit:
www.hiff.fi/lang-fi/films/event/2065---graffiti-meissae
www.graffitimeissa.fi
www.futurefilm.fi
www.tulossa2009.com

lauantaina, heinäkuuta 12, 2008

Sumua perjantaina

Pahoittelumme pitkästä hiljaiselosta, joka on siis vain näennäinen. Oikeasti töitä on paiskittu enemmän kuin uskottekaan, ja pian on taas vähän uutta näytettävää.

Sitä odotellessa olemme pyöräyttäneet käyntiin podcast-show'n nimeltään "Sumua perjantaina". Se on meidän säännöllisen epäsäännöllisesti (mutta aina perjantaisin) ilmestyvä ohjelmamme, jossa puhutaan leffoista, elokuvista, liikkuvista kuvista ja... no, tajusitte varmaan. Mutta enimmäkseen elokuvantekijän näkökulmasta.

Uudet jaksot ilmestyvät oikealla puolella näkyvään vimpaimeen, mutta voit käydä myös podcast-sivuillamme lukemassa lisätiedot joka jaksosta.

lauantaina, toukokuuta 31, 2008

Graffiti kauppoihin loppuvuonna

Laitetaas tännekin: "Misty Friday Films allekirjoitti keväällä sopimuksen Oy Future Film Distribution Ab:n kanssa esikoiselokuvansa Graffiti meissä kaupallisesta jakelusta. DVD:n on tarkoitus tulla kauppoihin vielä kuluvan vuoden aikana. Osallistuminen uusiin filmifestivaaleihinkaan ei ole poissuljettu vaihtoehto." (http://www.tulossa2009.com/media/press_080514.html)

Epävirallisesti voimme sanoa, että pyrkimys R&A 2008 -festivaaleille on kova, ja pitkälti sen jälkeen leffan on tarkoitus tulla ulos. Tai ainakin viimeistään joulumarkkinoille. Ne, jotka haluavat nähdä elokuvan tässä välissä, ainoa mahdollisuus on kirjastokopiot. Linkki: Graffitin saatavuus, pääkaupunkiseudun kirjastot.

Myös useilla kehä kolmosen ulkopuolella olevan kunnan kirjastoilla on kyseinen elokuva saatavilla. Ainakin Uudenkaupungin, Nurmijärven, Kaarinan, Lohjan ja Porin kirjastoista löytyy kopio, voi olla muuallakin. Käy siis kysymässä paikalliskirjastoltasi!

sunnuntaina, heinäkuuta 08, 2007

Menneen KY-Speksin fiilistelyä

Ennen kuin päästään aloittamaan uutta, on aina hyvä kääntää katse menneeseen ja poimia parhaita paloja. Ei niin, etteikö uutta olisi muka aloitettu, sillä työtä KY-Speksi 2008:n eteen on jo tehty. Silti, seuraava video on yksi menneen speksin helmiä, Inka Wellmanin tulkinta Evanescencen My Immortal -biisistä feat. speksitanssijat :)

keskiviikkona, heinäkuuta 04, 2007

Elokuva netissä

Tässä se sitten on. Vuosi on kulunut elokuvan virallisesta julkaisusta ja nyt loputkin, jotka eivät tämän vuoden aikana ole kukkaron nyörejään heristäneet, pääsevät nauttimaan elokuvasta ilmaiseksi. Laatu ei tietenkään ole läheskään DVD-laatuinen ja extratkin puuttuvat, mutta yhtä kaikki:


Olkaa hyvä! :)

keskiviikkona, kesäkuuta 20, 2007

Lehdistötiedote: Graffiti meissä ilmaiseksi nettiin




Julkaisuvapaa tästä hetkestä alkaen:

Palkittu kokoillan elokuva Graffiti meissä ilmaiseksi nettiin

Kansainvälisillä elokuvafestivaaleillakin voiton kahmaissut kokoillan nuortenelokuva Graffiti meissä ilmestyy ilmaiseksi Internetissä.

Keskiviikkona 4.7.2007 alkaen nettiensi-iltansa saava elokuva toteutetaan Mediakaista.tv -palvelun kautta.

Elokuva on nuorten espoolaisten elokuvaharrastelijoiden kokonaan omakustanteisesti tehty projekti, jonka läpiviemiseen kului yli kaksi vuotta. Filmi valmistui jo kesällä 2006, jonka jälkeen tekijät ovat neuvotelleet useiden tahojen kanssa suurimittaisesta jakelusta. Tähän asti elokuvan DVD:tä on myyty kotisivuilla.

"Olemme pitkään etsineet sopivaa yhteistyökumppania kaavailemamme nettilevityksen mahdollistajaksi", kommentoi elokuvan ohjaaja Miika Ullakko. "Odotamme paljon tältä yhteistyöltä. On hienoa saada elokuva vihdoin suurelle yleisölle."

Lisätietoja:
Tianyi Pan
Misty Friday Filmsin tiedottaja
Graffiti meissä -elokuvan apulaisohjaaja
Puh: +358 41 545 8039
Email: tianyi.pan (at) gmail.com

Linkit:
www.graffitimeissa.fi
www.mediakaista.tv

----------
Misty Friday Films on espoolaisen elokuvantekijän, Miika Ullakon yritys, joka perustettiin helpottamaan elokuvan Graffiti meissä tuottamista sekä sen valmistumisen jälkeistä myyntiä. Firma on tämän jälkeen tehnyt mm. Häntä-nimiselle yhtyeelle musiikkivideon Iva.

----------
Mediakaista on mainosrahoitteinen Internet-televisio. Suuren osan Mediakaistan välittämistä ohjelmista toteuttavat itsenäiset tuotantoyhtiöt, joilla on mahdollisuus varata oma ohjelmakaista (kanava) jatkuvaa tuotantoa varten tai toimittaa erillisiä ohjelmia vakiokaistoille. Ohjelmat voivat olla suoria live-lähetyksiä tai on-demand -tyyppisiä, mediapalvelimelle talletettuja ohjelmia.

keskiviikkona, kesäkuuta 13, 2007

Vaarallista touhua

Jep jep. Kuvattiin tossa rasismiaiheista lyhäriä Altailla, mm. kohtaus, joka tapahtuu tappelun jälkeen. Känniset örveltäjät tuli keskeyttää kuvaukset ja temperamenttiset afrikkalaiset tähtemmehän siitä kiivastuivat ja tuli oikea joukkoflaidis. Poliisi takavarikoi nauhan todistusaineistona (kyllä, kamera kävi) ja tänää pitäs kuvata lisää... hmm.

Onkohan meillä vielä nauhoja? Onkohan kaikki näyttelijät edes vapaana, se jää nähtäväksi kohta kun meen hakemaan niitä tuolta steissiltä :D

sunnuntaina, toukokuuta 06, 2007

Speksivauvaa pyöräyttämässä

Viimeaikainen menestys elokuvarintamalla taisi vauhdittaa omaa hakemustani KY-Speksi 2008:n tuottajaksi. Sain perjantaina nimittäin kuulla, että minut on valittu hommaan (torstaina oli haastattelu). Tänään sunnuntaina olikin sitten ensimmäinen, epävirallinen kokoontuminen tuottajien ja ohjaajien kesken, jossa punottiin juonia seuraavaksi 9 kuukaudeksi.

Kyllä, yhdeksän. Speksivauvan siemen on nyt kylvetty, jos näin runollista lausahdusta sopii käyttää.

Mikä sitten on speksi? Wikipedia kuvaa speksiä näin: "Speksi on interaktiivista musiikki- ja tanssinumeroilla höystettyä opiskelijateatteria." KY-Speksin eli Helsingin kauppakorkeakoulun speksin infosivut ovat puolestaan täällä.

Oma innostuksen kipinäni sinkosi, kun pääsin tämän vuoden speksin ensi-iltaan ilmaiseksi kuvaamaan toimitusjaoston viran puolesta (hyvä olla verkostoitunut joka puolelle ;). Esityksen taso häikäisi ja kuin sokerina pohjalla My Immortal -coverin sanat jäivät kummittelemaan päähäni. Olihan se pakko hakea sitten.

Edessä on yhteensä noin vuoden verran hommaa, joka tuotantopuolella toivottavasti (jos kaikki menee suunnitelmien mukaan) etupainoisena kasautuu enemmän syksylle. Tämä ei tietenkään tarkoita, että keväällä voitaisiin levätä laakereillamme, mutta kaikenkaikkiaan tekemistä on siis seuraavalle vuodelle.

Mahtavaa kokemusta tämä kyllä tulee olemaan, vaikka ihan vapaaehtoisvoimin pyöritetäänkin koko sirkusta. Ja ominta juttuahan tämä periaatteessa on, tuskin näytelmätuotanto paljon eroaa elokuvatuotannosta.

Menestys, kuten epäonnikin, tulee aina kolmena. Kevättalvella sattui kaikki kolme pettymystä, mutta menestystä on nyt tullut vasta kahdesti. I wonder what the third is...

Jatkossa kirjoitan todennäköisesti KY-Speksi -tagin alla tänne henkilökohtaisia mietteitäni kyseisestä projektista. Vaikkei speksi suoraan liitykään elokuviin ja elokuvantekoon, joista tässä blogissa ensisijaisesti kirjoitellaan, osuu se silti kuvauksen "Misty Friday Filmsin jäsenet kertovat omista kuulumisistaan sekä uusimmista puuhistaan ja projekteistaan..." alle.

lauantaina, toukokuuta 05, 2007

Ismon arvio digivideoyhdistyksen foorumilla

Selailin vanhaa keskustelua Digivideoyhdistyksen foorumilla, ja silmiini osui tällä hetkellä ehkä ainoa Graffiti meissä -elokuvasta kirjoitettu arvio. Kirjoittajana on pitkän linjan lyhytelokuvien tekijä Ismo Kiesiläinen Ihmiskunnan Ainoa Toivo -ryhmästä ja yksi henkilökohtaisista idoleistani. Sydäntä lämmittää saada kuulla häneltä arvio elokuvasta.

Graffiti meissä

Graffiti meissä on erinomainen osoitus siitä, mitä yksinkertaisilla laitteilla, mutta terävällä päällä ja intohimolla saa aikaan. Tämä vahvistaa käsitystä siitä, että dv-kameroilla (tässä d8!) kuvatessa on todella mahdollista pistää uusiksi totuttuja tekemisen tapoja ja jähmeitä traditioita.

Elokuvan tuotantotapa sai aikanaan Digivideoyhdistyksen keskustelupalstalla murskaavan tuomion. Nyt kun olen elokuvan kahdesti nähnyt, minusta näyttää ilmeiseltä, että juuri tekijöiden ennakkoluulottomuus, into ja välinpitämättömyys totuttuja tekemisen kaavoja kohtaan tekivät tästä leffasta niin mainion. Todennäköisesti ne myös tekivät siitä ylipäänsä mahdollisen.

Itse elokuva sitten. En olisi pannut vastaan, jos se olisi rohjennut kulkea hieman kauemmas tutusta tarinastaan, ollut mietiskelyiltään hieman monitasoisempi ja johtopäätökseltään uskaliaampi, mutta yhtä kaikki: elokuva on hyvä. Etenkin näyttelijätyön välittömyys ja tarinan monet omaehtoiset kohtaukset vakuuttivat. Uskon, että suuri kiitos tästä kuuluu Miika Ullakon hurjalle draiville ohjauksessa ja ideoinnissa.

Elokuva oli kerronnaltaan runsas, mutta silti tyydyttävän yhtenäinen. D8-kameralla ja Bilteman valoilla saa johdonmukaista ja kaunista jälkeä. Tärkeintä näyttää olevan se mitä ja miten kuvataan. Kerronta oli myös omalla tavallaan rohkeaa: erikoistehosteet ja dramaattiset hetket uskallettiin ohittaa juuri oikealla tilannenopeudella. Ne jäivät vaivaamaan, pyörimään päässä. Mieleenpainuvia olivat kuvat sateessa ja lumisateessa. Myös ketju jäi mieleen. Melkein olisin toivonut, että siihen olisi vielä jotenkin palattu.

Yksityiskohtia voisi penkoa hyvässä ja pahassa, mutta se ei taida olla hyvän elokuva-arvion merkki.

Toivottavasti tällaisilla tuotannoilla saadaan sellaisia ääniä elokuvamaailmaan, jotka muuten rahan puutteessa jäisivät hiljaisiksi. Muut voivat sillä välin pähkäillä sitä, montako pikseliä pitää olla tai miten käsikirjoitus tulee oikeaoppisesti tehdä.

Ismo Kiesiläinen